Nuo sanat tuossa otsikossa kuvaa anoreksiaa niin hyvin.

Tässä koskettavin tällainen video jota olen nähnyt:

http://www.youtube.com/watch?v=RLYbSghCtXg

Surullinen ja pistää todella miettimään.

12 vuotiaana olin itse melkein anorektisen laiha ja nautin siitä kun ihmiset sanoivat: "Oletpa laihtunut!". Se sai innostumaan laihduttamisesta vielä enemmän.

Kuudennella luokalla ollessani terveydenhoitaja yllättyi todella kuinka vähän painan. Jouduin painokontrolliin, jossa piti kulkea harva se viikko ja kaikki patistivat syömään vaikkei ole nälkä.

Kaverini, joka oli (ja on edelleen) tosi laiha, sanoi että: Kiva kun täällä on nyt joku minua laihempi, niin terkkari ei oo kokoajan minun kimpussa!

Ja olin tosi yllättynyt, sillä en tosiaan tuntenut että oisin häntä laihempi.

Ulkona ollessa katsoin muiden tyttöjen jalkoja ja tunsin että kaikki ovat minua laihempia.

Minusta alkoi olla kurjaa, kun jouduin kulkemaan usein lääkäreissä ja tunsin olevani niin erilainen kuin muut ja vähitellen aloin syödä enemmän ja kasvaa normaalisti. Nyt minusta tuntuu, että yksi asia, jonka takia aloin laihduttaa(erilaisuuden pelko) sai minut sitten lopulta syömään paremmin.

Tietysti siihen laihduttamiseen oli muitakin syitä. Halusin olla kaunis ja suosittu. Terkkari, lääkärit ja vanhemmat ajatteli että syy oli se kun me oltiin vasta muutettu uuteen kotiin, pois talosta jossa olin aina asunut ja samalla pois maalta. Mutta minusta oli vain kivaa muuttaa kaupunkiin. Toisaalta se oli niin että tahdoin tehdä vaikutuksen uusiin kavereihin.

Nykyään olen ihan tavallisen painoinen ja minusta paino ei ole enää todellakaan se asia, jonka perusteella ihmisiä pitäisi arvostella tai valita ystäviä!

En ole ikinä ennemmin oikeastaan myöntänyt että halusin olla laiha. Olen väittänyt kaikille että en todellakaan halunnut olla laiha, vaan olin koska en ehtinyt tai malttanut syödä, koska olin niin paljon ulkona.